tiistai 2. heinäkuuta 2013

Uusi harrastus

Mun uus harrastusväline saapui viime alkuviikosta ja on keittiön lattialla laatikossa odotellut, että isäntä tulee reissusta ja asentaa sen paikalleen. Itsehän en nuista katon tukipuista ole perillä. Nimittäin tilasin tangon. Aloitan tankotanssin, tai ehkä ennemmin sitä vois voimisteluksi sanoa kuin tanssiksi. No mut kuitenkin, se miten mä päädyin tollaseen, on pikkusiskoni ansiota, hän tilasi aiemmin itselleen tangon, myös toisella ystävältä löytyy. Siskon tankoa kävin kokeilemassa ja voi kamala mitkä voimat siihen tarvii ja todella vaatii hyvää kehonhallintaa. Siinä tulee treenattua niin monipuolisesti ja se on niin kivaa ettei sitä välttämättä treeniksi ajattelekkaan. Perjantaina saatiin tanko asennettua, enkä kyllä ehtinyt ku vasta seuraavana aamuna treenaamaan ja huh, kuuma siinä tuli vaikka vaan puoli tuntia treenasin. Koskaan en oo saanu nuin paljon ja erilaisia "piilolihaksia" kipeeksi ku mitä oli seuraavana aamuna, hyvä ku sain käden nostettua ylös, joten treeni    meni kyllä perille.. :D Eikä niiltä mustelmiltakaan vältytty.

Nyt pääsenkin jokapäivä tyttöjen päiväuniaikaan treenaamaan yläkertaan, josko niitä tuloksiakin alkais näkyä, pääsis lopustakin vauvamahasta eroon..  :) Onko teillä kenelläkään tankoa? tai oletko käynyt joskus kokeilemassa ihan tunnilla tankoilua? Suosittelen kyllä! <3



2 kommenttia:

  1. No vau mikä harrastus!! ;D Tuo tosiaan aikamoista voimaharjoittelua. Itse en oo kyllä päässy kokeilemaan, enkä tie onnistuisko ees moinen vaikka yrittäis. ;D Mukavia treenejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mielenkiintosen koukuttava laji :) pikkusisko kävi eilen treeniä pitämässä mulle, hänen tekemänä näytti niin helpolta, itsellä oli olo niinku norsu posliinikaupassa :D vaan eiköhän se ala sujumaan pikkuhiljaa :D
      Jos vaan mahollisuus tulee kokeilla niin kannattaa todella! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)