perjantai 25. huhtikuuta 2014

Rv 18+1

Tänään oli taas pitkästä aikaa neuvolakäyntiä. Ootin vähän josko ois ultrattu ja saatu vähä ennakkoveikkausta sukupuolesta mut eilisen lääkäripäivän takia ei ultraa ollu huoneessa :/ harmi, nyt tän malttamattoman pitää ootella sinne 12.5 olevaan rakenneultraan :) Muuten kaikki oli ok ja onneks painoakaan ei oo tähän asti tullut kuin n. 3 kg, vaikka oon jäätelöä syönyt viimeaikoina ku pieni possu :D

Edelleen olo on ollu helppo, ei mitään kipuja tai huonoja oloja. Jäätelöön on hirveä himo, mikä on musta outoa ku kahteen vuoteen en juurikaan ole jäätelöä syönyt. Liikkeitä on tuntunut ihan muutaman kerran vaan, etuseinässä oleva istukka kai vaimentaa niin paljon.

Loppuun vielä kuva joka taitaa olla otettu tasan 17+0

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vinkki

Meillä syödään nykyisin ihan liian vähän kalaa. Kerran parissa viikossa tulee ehkä laitettua. Niin helppoa kun se oisikin nakata se lohi uuniin. Noh, onneks niitä hyviä rasvoja saa purkistakin. Meillä on ollu niitä kalan mallisia pehmeitä "tabletteja", mut tyttö ei yhtään tykännyt niistä.

Viimeks apteekissa käydessäni huomasin tällasen uutuuden, jossa ei muita vitamiinilisiä ollut. Näin raskaana ku on A-vitamiini kiellettyä niin mäkin pystyn tota käyttämään. Tää on oikeesti hyvää ja se paha kalanmaksaöljyn maku ei tuu missään kohtaa läpi. Molemmille tytöille maistuu! Pistäkääpä kokeiluun mikäli teillä(kään) ei tuu tarpeeksi kalaa syötyä. Mä yritän skarpata ja alkaa myös laittaa kalaa useammin :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tällasta lisää kiitos

Meillä on ollu aivan älyttömän mukava päivä tänään. Aamusta heti aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli lämmin. Aamupalojen jälkeen suunnattiinki ulos koko perheellä. Haravoitiin pihaa ja siivoiltiin. Pestiin auto ja grilli. Tytöt teki hiekkakakkuja ja kiikkuivat, pikkusisko kerkes maistaakkin hiekkaa. Kahvit juotiin terassilla ja suunniteltiin terassin laajennusta.

Grillikausikin avattiin ja ruoka oli älyttömän hyvää! Koko päivä oltiin oikeastaan ulkona, illasta käytiin naapurimummulassa koneella ku oma netti ei toimi jälleenkerran. :/ Tytötki nukahti ennätysvauhtia illalla ja mä pääsin viimein kylvää siemeniä. Saa nähä onko mun viherpeukalo yhtään edistyny et syödäänkö kesällä omia kurkkuja ja tomaatteja ja muuta kivaa :D yleensä mä onnistun tappaa kaikki viherkasvitki :S

Tää päivä on kyllä ollu parhaillaan sitä koko perheen yhdessäoloa ♥ mahatyyppikin on parina päivänä antanu merkkejä itsestään, viimein :) viikkoja nyt 17+3.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantai

Me ollaan näin perjantain kunniaksi siivottu talo ja sit innostuttiin isomman neidin kans maalaamaan munia, oli kuulema tosi kivaa. Ollaan ihailtu rairuohoa, joka onneksi kerkesi kasvaa vaikka meidän kylvö menikin vähän myöhään. Sitte sattuikin ihana ylläri, etelään muuttanut ystävä soitteli ja siinä puhuttiin kaikkea mahollista niin mies huuteli et kenen auto tuli pihaan ni siellähän oli tää ystävä puhelimen toisesta päästä, jonka luulin olevan etelässä. Olikin sitten huippua päiväkahviseuraa ♥

Ruuan jälkeen lähettiin käymään miehen siskon perheellä kyläilemässä ja sieltä tullessa viimeistelin aiemmin tekemät kaurasuklaaneliöt. Oli aivan älyttömän hyviä!! Kiitos vaan Annika ohjeesta :) Again :D

Oikein rauhallista pääsiäistä kaikille! Syökää paljon munia :P

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pääosassa syöminen

Pahoinvointia mulla ei tässä raskaudessa oo ollut ollenkaan, sitä pientä ällötystä vaan. Ruoka on siis maistunut! Onneksi kuitenkin liikkumapuolikin on ihan suht kunnossa niin ei oo paino liikaa päässyt nousemaan :)
 Tää tonnikalarisotto oli niiin hyvää, tein ekaa kertaa ja teen kyllä toistekkin. Tytötkin tykkäs, ja vieläpä suht terveellistäkin kun käyttää täysjyväriisiä.
 Eräänä yönä mua alkoi ihan älyttömästi tekee mieli lettuja kermavaahdolla ja kinuskikastikkeella, seuraavana päivänä pidettiinki lettupäivää. Pikkusisko oli käymässä tytöillä leikkikaverina.
 Mansikka-mustikka-vanilja-soijajugusmoothie.
 Lämppärileipiä iltapalaksi lenkin päätteeksi :P
 Uusin pakkomielle, päärynävaniljajäätelö kinuskikastikkeella. <3
 Ruisnappeja, yrttituorejuustokurkkukinkkujotain täytteellä.

 Myös pitsaperjantaita on pitäny viettää :D
                                                                   Aamupala <3
                                                           Sunnuntaiaamujen perinne

Ruoka on vaan niiiin hyvää. Oon kyllä yrittänyt nyt panostaa siihen ruoan terveellisyyteen.

1v

Juhlittiin maaliskuun lopulla pienimmän 1v synttäreitä. Itse sankarille nousi kuume, mutta tosi hyvin jaksoi päivän, vaikka kovasti ihmetytti hirveä vierasmäärä ja se huomion keskipisteenä oleminen. Jopa täytekakku maistui tytölle, joka nykyisin on hiukan nirso maistamaan uusia juttuja. Lahjoja tuli paljo, leluja ja vaatetta ja kummitäti osallistu turvaistuimen hankintaan. Me ostettiin mopo, samoin kuin isosiskollekin hänen 1v lahjaksi. Kameran kans kävi taas perinteiset, ekojen vieraiden aikaan vielä muisti kameran ja sitten se unohtui, onneks mummulla ja ainakin yhellä kummilla oli kamera mukana niin voi jälkikäteen kysellä kuvia :D






 Kakun tilasin jälleen tutulta. Gluteeniton ja laktoositon, välissä valkosuklaa- ja mansikkamousset. Oli ihan älyttömän hyvää ja tuli kyllä syötyä vaikka iso kakku olikin.

Ja mun pakkomielle, voileipäkakku! <3 Näyttää meidän perheessä olevan vähän sukuvika tuo voileipäkakusta pitäminen. Tietää seuraavalla kerralla tehdä kaks kakkua, sen verran hyvin meni tämäkin. Lisäksi tein gluteenittoman voileipäkakun. Keksejä oli lisäksi ja lapsille limsaa ja viinirypäleitä. Mukava päivä oli ja molemmat tytöt tykkäs kun oli paljon leikkikavereita. Isosisko jo innolla oottaa omia synttäreitään elokuussa, on vieraslistaa lueteltu ja kakkutoiveita..  Onneks niihin on vielä hetki :D ja minä sit niissä viimesillään raskaana, huh.

1v kuvia ei olla vielä keretty ottamaan, ne saakin pikkusiskoni ottaa kun hallitsee paremmin tuon kamerankäytön.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Öiset harrastukset

Mikäs sen mukavampaa kun saa tytöt nukkumaan niin tehdä pientä iltapalaa, okei, nuo sipsit voi skipata seuraavalla kerralla, oli pahoja. Ja tehdä palapeliä. Ennen lapsia tein paljon palapelejä, kunnon aivot narikkaan hommaa :D lasten myötä tää jäi ja mitempä sitä oiskaan jättäny palapelejä levälleen pöydälle, kunnes nyt keksin rullata olkkarin maton ja tehä sinne alle :D helppoa laittaa matto päälle ja jatkaa myöhemmin eikä tytöt tiiä mitään :))

Ps. Tän raskauden himot on kurkku- ja porkkanatikut, niiiin terveellistä ja hyvää :P niin ja mehujäät..

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Suklaapalloja

Mun pikkusisko oli meillä eilispäivän leikkimässä tyttöjen kans. Tehtiin sit tollasia suklaapallotikkareita tai mitä nyt ovatkaan :D
Laitettiin Marianne-keksiä ja vaniljatuorejuustoa ja kuorrutettiin suklaalla. Itellä tuli viikon suklaakiintiö täyteen, oli sen verran makeaa, mutta lapset söi useammat ja oisivat syöneet enemmänki.. voipi siis tehdä toistekkin ja olihan lapsista kivaa kun saivat itse tehdä :)