sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viikonlopun piristys

Perjantaina viimein tuli koko viikon odotetuin soitto kun matkahuollosta soitettiin, että ovat tulossa tuomaan meidän uudet vaunut! Pihalla sitten alettiin tyttöjen kanssa purkaa laatikoita ja kasailemaan ja tutkimaan uusia vaunuja. Ne ylitti odotukset kyllä, aivan ihanat! Käytiin heti pienellä koeajolla, kun isompi neiti halusi testata seisomalautaa, ja sellanen olisi pitänyt kyllä hommata jo kauan sitten.


Merkkinä tämä Oran Jovi Air on meille tuttu, koska edelliset rattaat on myös samanmerkkiset. Nämä uudet on vain 5 vuotta uudempaa mallia, joten pieniä helpottavia muutoksia näissä oli paljon, ja tietty paljon tyylikkäämmät :) Näissä uusissa mm kovaan koppaosaan on oma jalkapeite sekä erillinen kuomuosa. Ratasosassa on talvelle ja kesälle omat jalkapeitteet, joka on kyllä tosi kätevä ja niitä voi käyttää myös tosi kylmillä ilmoilla yhtäaikaakin mikäli tarvitsee. Luulen vähän, että tuon seisomalaudan ansiosta meillä tuplat jää vähemmälle käytölle.


Viikonloppuna riitti taas lämmintä ja viihdyttiin koko perheellä aikahyvin pihalla aamusta iltaan. Oli nurmikon leikkuuta ja muuta pientä pihahommaa. Tulevalla viikolla saan kasvimaatakin viimein laitettua, hiukan myöhässä mutta parempi myöhään ku ei ollenkaan. Peruna saatiin myös istutettua, saa taas ensitalven syödä oman maan perunaa.


 
 
 
Yksi ilta tein ylijääneestä perunamuusista rieskoja, oli tosi hyviä. Suosittelen kokeilemaan.
3dl      kylmää perunamuusia
1         muna
2-3 dl vehnäjauhoja
1 tl     suolaa
 
250 astetta ja n. 8 minuuttia

 
 

2 kommenttia:

  1. Ihanan helppo rieskaohje! Tämä on pistettävä talteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä helppo ja nopee tehä! ja nopeesti ne kyllä tuli syötyäkin :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)