keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Neuvola 28+5

Neuvolakuulumisia taas luvassa. Tälläkertaa ultrattiin myös, ja pää alaspäin napero majaili ja heilutteli ultralle nyrkkiä. Mitat oli taas vähä pienemmät, mitä viikot, mutta meidän lapsilla ihan normaalia kun vähä sirompia ja pienempiä ovat. Tuskin odotettavissa nelikiloista :) 1090 g oli painoarvio ja me juotiinkin sit kotona heti kilon kunniaksi munkkikahvit ;)

Painoa oli tullut reilu puoli kiloa/viikko. Siitä saa syyttää vain ja ainoastaan jäätelöä, se on jostain kumman syystä nyt maistunut. Turvotuksia ei mulla edelleenkään ole eikä toivottavasti kovin tulekkaan, kunhan muistaa juoda paljon. Edellisneuvolassa mulla otettiin taas rh vasta-aineet ja lisäksi tutkivat vauvan veriryhmän. Vasta-aineita multa ei löytynyt ja vauvan veriryhmän Rh on positiivinen, joten piikkiä laitettiin tässä neuvolassa. Seuraava piikki laitetaan myös synnytyksen jälkeen. Kaikki näytti olevan oikein hyvin ja seuraava neuvolakin on elokuun alussa.



Kuva viikolta 27+3


Kovasti odottelen rv 36+ lääkärinneuvolaa, jossa ilmeisesti laitetaan lähetettä häntäluun kuvauksiin, että nähdään mihin suuntaan se luutui ja eihän se haittaa synnytyksessä, eikä toivon mukaan murru tälläkin kertaa. Tähän asti raskaus on ollut edelleen tosi helppo, muutamia pikkuvaivoja lukuunottamatta, liitoskipuja yms. Nyt on pikkuhiljaa alkanut tulemaan harjoitussupistuksia ja alkaa tuntea olevansa raskaana :D Ei kyykistely enää sujukkaan niin helposti ja nämä helteet tekevät olosta hiukan tukalan, mutta nyt ei valiteta kun kesä viimein tuli takaisin! <3

4 kommenttia:

  1. Voi että, itekin meen tänään ultrattavaksi äidin työpaikalle, kun lääkärineuvolassa sitä ei enää tehty (luulin, että tehdään)..:o hieman epävarma olo, kun viime ultra tehty rv 20 ja neuvolatäti, sekä lääkäri ovat ehkä hieman epäilevästi sanoneet että kyllä se tuntuisi pää alaspäin olevan, hiukan epävarma olo etenkin, kun odottaa esikoista.. :D Soitin kuitenkin pari pv sitten neuvolaan ja sanoivat,että tekevät ultran jos tuntuu, että kääntynyt tms, kun masussa edelleen ollaan todella aktiivisia ja aika kovaa myllerrystä ollut, mutta epäilen, että ultraavat.. liekö kaupunki säästää kaikessa.. Mutta tänään pääsen epävarmasta olosta ja vielä tuttu ihminen ultraa ilman kiirettä:D Tässä vaiheessa, kun tuota pikkuista ei enää oikein käännellä jos siellä kääntynyt on.. :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä jännä kun joillain paikkakunnilla on koko aikana vain kaksi ultraa. Täällä tätin huoneessa on laitteet ja se ultrailee pitkin raskautta, mulla tähän mennessä ultrattu varmaan 4-5 kertaa.

      Toivottavasti siellä ollaan pysytty pää alaspäin. Ei ois kyllä kiva sen takia joutua sektioon :/

      Poista
    2. Oli onneksi pää alaspäin ja jo hyvinkin alhaalla tulossa! :)

      Poista
    3. Hyvä juttu! Nyt vaan odotella millon hän päättää tulla pois :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)