tiistai 27. lokakuuta 2015

Lokakuun loppua

Viikot vierii niin nopeasti, kohta vaihtuu jo marraskuulle. Me ollaan alettu kovasti jo odottelee joulua. On kuunneltu iltaisin joululauluja, poltettu kynttilöitä ja juotu glögiä. Ensimmäiset piparitki on syöty. Joulupukille kirjeen kirjoittamisesta on esikoinen jo tovin puhunut, jospa kuitenkin sinne marraskuunpuolelle odoteltas sen kanssa. :)
Ensilumi näky viime yönä sataneen monella paikkakunnalla, täällä aamu valkeni hyvinkin aurinkoisena eikä lumesta tietoakaan.
Mä rakastan joulua ja sen valmistelua ylikaiken. Kaikki se tunnelmointi ja nyt vielä ku saa lasten kautta elää uudelleen sen niin jännittävänä aikana.  Blogger on nähtävästi sitä mieltä ettei anna mun laittaa yhtään jouluista kuvaa tänne :/

Tykkäättekö te joulusta? Miten aikaisin alotatte "jouluhypetyksen"?

lauantai 3. lokakuuta 2015

Syksyisiä puita

S tykkää ihan älyttömästi askarrella. Onneksi hän saa kerhossa askarrella paljon, kotona meidän askartelut suoritetaan lähinnä silloin kun pienin nukkuu päiväuniaan. Katseltiin yks päivä ikkunasta ulos, miten monen värisiä lehtiä siellä lentelee. Meinattiin ensin hakea ulkoa lehtiä askarteluun, mutta satoi vettä. Päätettiin sitten itse tehdä lehdet. Minä leikkasin puut ja lehtiä, joista tytöt sai liimailla omat puut. Samalla kuvattiin myös isille töihin whatsapp-videoterveiset :) Pienempikin osasi jo hienosti liimata lehtiä, vaikkakin hänen mielestä oli ihan kamalaa jos sormiin meni liimaa :D Ennen kuin kerettiin puut saada valmiiksi niin S oli jo keksinyt monta uutta ideaa mitä seuraavana askartelupäivänä tehdään. Valmiit puut käytiinki sit liimailemassa tyttöjen huoneen seinälle.







torstai 1. lokakuuta 2015

Kahdestaan

Viime lauantaina mun pikkusisko lupautu tulee tyttöjä vahtii, että me päästiin miehen kans kahdestaan sorsajahtiin. Edellisestä kerrasta olikin vierähtäny pikku tovi, ennen lapsia syksyllä 2009. Sen jälkeen ei tule mieleen yhtään metsästysreissua missä oisin ollut mukana, vaikka mies kyllä metsästää tosi paljon. Olihan se mahtava taas istua lähes tyynellä järvellä, oli hiljaista, kukaan ei roikkunut lahkeessa ja ollut jotain vailla. Kahvin kerkesi juoda kuumana. Saalistakin saatiin ja nähtiin satojen hanhien parvi. Aurinkoinen ja valoisa oli kun järvelle mentiin ja tullessa oli jo ihan pimeää, hurja miten nopeasti aurinko laski, kun sitä sai ihailla rauhassa. Me yleensäkin tosi harvoin on tehty mitään ihan kahdestaan, mutta jos yrittäis nyt panostaa siihenkin enemmän. Varsinkin kun pienimmäinenki on yli vuoden ja pystyy jo pikkuhiljaa juomaan muutakin maitoa.










maanantai 28. syyskuuta 2015

Yksivuotias

Heti perään lisää synttäreitä. Sunnuntaina juhlittiin meidän kuopusta. Vauvavuosi takanapäin, toisaalta aika on mennyt todella nopeasti, toisaalta alussa meni niin hitaasti. Kahden kuukauden lonkkaluksaatiohoito tuntui pieneltä ikuisuudelta. Yritettiin elää päivä kerrallaan, ja yhtä tuskaa se oli. Vaikka lastan kanssa hoitoon kyllä ajan kans tottui, mutta silti sitä odotti vain sitä päivää, että sen saisi pois. Kaikki oli vain niin hankalaa ja vaikeaa, ei voitu kyläillä missään kun turvakaukaloon ei mahtunut kunnolla. Voi sitä onnenpäivää kun kannoin lapsen ilman lastaa sairaalan ovista ulos. Se fiilis oli sanoinkuvaamaton. Kova laatikkovauva oli ihanan pehmeä ja helppo pitää sylissä <3 Tästä on jo 10 kk aikaa ja kohta meillä on edessä toivottavasti viimeinen lonkkakontrolli.

Synttäripäivä oli pienestä hurjan hauska. Menoa ja vilinää riitti siitä asti, kun heräsi sohvalta päiväunilta huomatakseen, että talo oli täynnä vieraita. Isosiskot avusti enemmän kuin mielellään lahjojen avauksessa. Juhlia jatketaan vielä ensi viikonloppuna, osa joutui perumaan flunssan takia.
Lahjaksi pienin sai vaatteita, pehmoleluja, kylpyleluja, maatilan traktorin eläimineen, ensimukin ja Brion vedettävän hevosen.

Kahvipöydässä syötiin voileipäkakkua, mansikkatäytekakkua, keksejä ja sydänvaahtokarkkeja. A sai eka kertaa maistaa täytekakkua ja ainoa mikä siitä maistui kunnolla, oli kermavaahto.
Huippu päivä oli ja nyt voi huokaista helpotuksesta, seuraavat synttärit on vasta keväällä kun keskimmäinen täyttää 3 vuotta. Sitä ennen on toki miehen synttärit, mutta niitä ei sen isommin juhlita, tyttöjen kans varmaan keksitään jotain isille.

Tosi huonosti tuli taas kuvattua. Muutama kuva löytyi sekä kamerasta, että puhelimesta.















Ps. Ärsyttää, koska revin keittiön tapetin irti eräs kaunis päivä, mutta en oo vielä löytäny uutta sopivaa tapettia..Nyt päätin et jos en viikon sisään löyä uutta tapettia ni sit maalaan sen joko valkoseksi tai vaalean harmaaksi.. Kumpi sopis?




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

5v

Meidän esikoinen täytti elokuun lopulla jo 5 vuotta. Jälleenkerran voi kauhistella miten nopeasti aika on mennyt. Vastahan mut vietiin pyörätuolilla ekaa kertaa katsomaan vauvaa, jonka ansiosta musta oli tullut äiti. Nyt se vauva on jo noin iso viisivuotias, rakas pikkuvanha tyttäreni. Toista vuotta jo kerhossa ja ensi syksynä eskarilainen. Synttäreitä vietettiin tietenkin prinsessa-teemalla. Kaverisynttärit piti saada tänäkin vuonna. Muutama tyttö ja yksi poika kutsuttiin juhlimaan. Menoa ja vilskettä riitti. Kaverisynttäreillä syötiin sipsejä, minikuppikakkuja, keksejä, nakki-lihapulla-viinirypälecoctailtikkuja, limsaa ja jätskiä. Jokainen sai valita omaan jätskiannokseen kastikkeet ja nomparellit ja minivaahtikset. Tykkäsivät kyllä todella paljon. Teen jatkossakin kyllä pikkuväelle minikuppikakkuja.


















Oikeana synttäripäivänä sitten keiteltiin kahvit isovanhemmille ja kummeille. Leivoin pitsoja niin tavallisena kuin gluteenittomana. Täytekakku oli myös gluteeniton, mansikka- ja valkosuklaamoussella, lisäksi samoja coctail-tikkuja kuin aiemminkin, keksejä ja jäätelöä. Neiti sai vaatteita, barbeja, mylittleponyja ja lego friendsejä. Nyt saa S taas aloittaa ensivuoden synttäreidensä suunnittelun, hänellä kun on tapana aloittaa hyvissä ajoin kertomaan mitä sit "mun seuraavilla synttäreillä.." :)






 
 


 
 


Tänään me ollaan juhlittu koko päivä meidän pienintä, vauva 1v! Tästä myöhemmin kuvia. :) Mies lähti taas etelään, joten pian nukkumaan, aamulla aikainen herätys! :)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pohjoisessa

Kuten tuossa aiemmin mainitsin niin käytiin tosiaan heinäkuun alussa häissä Ylläksellä. Asunto-autolla mentiin, oli hiukan helpompi lasten kanssa matkustaa. Keskimmäisen tytön turvaistuin oli etupenkillä, niin selvittiin täysin ilman matkapahoinvointia. Meillä oli vuokrattuna mökki Ylläsjärvellä. Olin positiivisesti yllättynyt, mökki oli aivan uusi, rakennettu 2015 ja ei varmaan montaa vuokralaista ollut ennen meitä ollut.










Käytiin ajelemassa ja maisemia katsomassa ja tottakai, käytiin Jounin Kaupassa. :D Häät olivat aivan ihanat, sopivan kokoiset, paljon hyvää ruokaa ja onnellinen tuore aviopari. Lapsetkin viihtyivät tosi hyvin, heille oli järjestetty oma nurkkaus, missä saivat askarrella, leikkiä ja puhallella saippuakuplia.





Seuraavana päivänä käytiin Yllästunturin huipulla gondoli-hissillä. Huipulla oli älyttömän kylmä ja kova tuuli, lapset ei viihtyneet ulkona ollenkaan. Munkkikahvit ja lämpimät mehut käytiin juomassa huipulla olevassa kahvilassa. Maisemat ylhäällä olivat kyllä ihan mielettömän upeat!



















Ylläkseltä lähdettiin ajamaan käsivartta kohti, Kilpisjärvellä pysähdyttiin ja sieltä jatkettiin Norjan puolelle. Iltapala syötiin jäämeren rannalla Skibotnissa. Siellä oli niin kaunista, on päästävä kyllä uudestaan joskus. Yöksi ajettiin takaisin Suomen puolelle. Tulomatkalla ei sitten kovin pysähdelty enää missään, tarkoitus oli Rovaniemellä käydä, mutta siirrettiin se reissu toiselle kertaa ja ajeltiin kotiin. Ihana oli olla reissussa, mutta olihan se ihana tulla kotiin. Lapset jaksoivat kyllä reissun tosi hyvin, vaikka päivät aikalailla täysin vietettiin asunto-autossa. Omat haasteensa tietty toi vaipanvaihdot ja ruokien lämmitykset vauvalle, osaapa taas arvostaa lämmintä vettä ja mikroa ;)















Ootteko te käyny Norjassa? Oisko jotain suosituksia missä siellä kannaittaisi käydä?