maanantai 28. syyskuuta 2015

Yksivuotias

Heti perään lisää synttäreitä. Sunnuntaina juhlittiin meidän kuopusta. Vauvavuosi takanapäin, toisaalta aika on mennyt todella nopeasti, toisaalta alussa meni niin hitaasti. Kahden kuukauden lonkkaluksaatiohoito tuntui pieneltä ikuisuudelta. Yritettiin elää päivä kerrallaan, ja yhtä tuskaa se oli. Vaikka lastan kanssa hoitoon kyllä ajan kans tottui, mutta silti sitä odotti vain sitä päivää, että sen saisi pois. Kaikki oli vain niin hankalaa ja vaikeaa, ei voitu kyläillä missään kun turvakaukaloon ei mahtunut kunnolla. Voi sitä onnenpäivää kun kannoin lapsen ilman lastaa sairaalan ovista ulos. Se fiilis oli sanoinkuvaamaton. Kova laatikkovauva oli ihanan pehmeä ja helppo pitää sylissä <3 Tästä on jo 10 kk aikaa ja kohta meillä on edessä toivottavasti viimeinen lonkkakontrolli.

Synttäripäivä oli pienestä hurjan hauska. Menoa ja vilinää riitti siitä asti, kun heräsi sohvalta päiväunilta huomatakseen, että talo oli täynnä vieraita. Isosiskot avusti enemmän kuin mielellään lahjojen avauksessa. Juhlia jatketaan vielä ensi viikonloppuna, osa joutui perumaan flunssan takia.
Lahjaksi pienin sai vaatteita, pehmoleluja, kylpyleluja, maatilan traktorin eläimineen, ensimukin ja Brion vedettävän hevosen.

Kahvipöydässä syötiin voileipäkakkua, mansikkatäytekakkua, keksejä ja sydänvaahtokarkkeja. A sai eka kertaa maistaa täytekakkua ja ainoa mikä siitä maistui kunnolla, oli kermavaahto.
Huippu päivä oli ja nyt voi huokaista helpotuksesta, seuraavat synttärit on vasta keväällä kun keskimmäinen täyttää 3 vuotta. Sitä ennen on toki miehen synttärit, mutta niitä ei sen isommin juhlita, tyttöjen kans varmaan keksitään jotain isille.

Tosi huonosti tuli taas kuvattua. Muutama kuva löytyi sekä kamerasta, että puhelimesta.















Ps. Ärsyttää, koska revin keittiön tapetin irti eräs kaunis päivä, mutta en oo vielä löytäny uutta sopivaa tapettia..Nyt päätin et jos en viikon sisään löyä uutta tapettia ni sit maalaan sen joko valkoseksi tai vaalean harmaaksi.. Kumpi sopis?




2 kommenttia:

  1. Tuo pöllökoriste on ihana! Ja ehdottomasti maalia seinään, meillä on keittiössä valkoiset seinät ja tahtoisin maalata vaaleanharmaalla, että valkoiset kalusteet erottuisivat paremmin. Kunhan vaan löytäisi oikeansävyinen harmaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä tuo kalusteiden runko on wenge ni se vähän arveluttaa sen harmaan kans et miten se sopii, mutta meillä on kyllä muuallakin harmaata.. oisko varmin laittaa valkoseksi vai uskaltautua kokeilee harmaata. Luultavasti se ois joku ihan tosi vaaleanharmaa :D vaikeeta olla nainen ku ei osaa päättää :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)